Oravanpyörästä lepoon - Hannu Varkin saarna
Manage episode 301576338 series 2899610
Saarna Hyvän toivon kappelissa 5.9.2021
Matt. 11:25-30
Johdanto: munkit oravanpyörässä
”Korona katkaisi juoksumme oravanpyörässä.” Näin sanoi veli Stephen Taizén ekumeenisesta luostariyhteisöstä viime tiistaina Tuomiokirkossa. Stephen käytti todella sanaa oravanpyörä, englanniksi ’hamster wheel’, kuvaamaan veljien elämää ennen koronaa. Tämä oli minusta pysäyttävää. Elämme aikaa, jolloin munkeillakin voi olla liian kiire ja fokus hukassa.
Kuten monelle muullekin, Taizén veljillekin korona tarkoitti totutun elämäntavan katkeamista. Korona on koetellut Taizén yhteisöä rankalla kädellä. Silti veli Stephen näki hyvänä sen, että korona pakotti veljet pysäyttämään oravan- tai hamsterinjuoksunsa.
Evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.” Miten Kristuksen luoma lepo voisi johtaa meidät ulos elämämme oravanpyörästä?
Talous on ihmistä varten
Oravanpyörä syntyy silloin, kun tekemisestä katoaa tarkoitus. Työ muuttuu raadannaksi tai ontoiksi rutiineiksi ilman päämäärää. Sama päämäärättömyyden kokemus voi liittyä myös elämään ilman työtä. Päivät toistuvat samanlaisina ja tyhjinä. Yksinäisyys voi tehdä oravanpyörän, samoin uupuminen liian raskaiden kuormien alle läheistä hoivatessa.
Mistä tarkoituksen puute syntyy? Sen yksi juuri löytyy maailmanlaajasta taloudesta ja nopeasta informaatioteknologiastamme. Ne kiihdyttävät oravanpyöräämme. Norjalainen tutkija Thomas Hylland Eriksen käyttää tästä termiä ylikuumentuminen.
Rajoittamaton kilpailu synnyttää ylikuumentumista ja samalla se aiheuttaa tarkoituksen puutetta. Mahdollisuuteni vaikuttaa omaan elämääni ja ympäristööni katoavat, kun päätösvalta katoaa näkyvistä. Armoton kilpailu myös tekee meistä ikään kuin hyödykkeitä. Silloin ei ole väliä, tehdäänkö työ Suomessa vai pakkotyönä Kiinan uiguureilla. Tärkeää on vain halpa hinta.
Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.” Näen kristinuskon muutosvoimana maailmanlaajuisen talouden ja kasvottoman rahan ylivallalle. Jumalan luomistarkoituksessa työtä ja taloutta ei ole tarkoitettu kaiken nieleväksi oravanpyöräksi. Mystikko Anna-Maija Raittilan sanoin: ”Et luonut kilpailua, raadantaa. Oi Luoja, anna minun rakastaa.”
Luterilaisessa kutsumuksen teologiassa työ ja talous ovat mahdollisuuksia toteuttaa omia lahjojaan ja samalla rakentaa yhteistä hyvää. Niin kuin tutkija Eriksen sanoo, tarvitsemme uutta ymmärrystä taloudesta. Talouden tehtävä ei ole tuottaa mahdollisimman suuria voittoja vaan täyttää tarpeita. Talous on ihmistä varten, ei ihminen taloutta varten.
Kristuksen kasvot palauttavat tarkoituksen
Tarkoituksen puutteeseen ja sen löytämiseen vaikuttavat siis suuret aatteiden virrat ja talouden rakenteet. Samalla tarkoituksen löytäminen on aina syvästi henkilökohtaista. Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.”
Jeesuksen luokse tuleminen on palaamista elämän syviin perusasioihin: välittämiseen, iloon, luovuuteen. Voin kadottaa ne silmistäni. Voin liukua kohti arvoja, jotka vievät minut pois siitä, minkä sisimmässäni tiedän hyväksi ja oikeaksi. Meissä todella on tämä tieto. Kun maltamme ja uskallamme pysähtyä, voimme tunnistaa tärkeimpiä arvoja itsessämme. Olinpa munkki tai sijoitusneuvoja, arvot ohjaavat minua kohti hyvyyttä, kauneutta ja totuutta.
Arvojen löytymisessä auttaa Jeesuksen katsominen. Jeesus sanoo: ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”
Jeesuksen katsomisella on kristinuskon vanhassa perinteessä oma sanansa: kontemplaatio. Samaa sanaa käytetään myös kuvaamaan mietiskelyä, meditaatiota. Jeesuksen katsomisessa voin pysähtyä Raamatun sanojen, ikonin tai luomakunnan todistuksen äärelle.
Kaiken olevan sydämessä voin nähdä kasvot, Kristuksen elämää luovat kasvot. Ne loistavat lempeyttä ja nöyryyttä. Ne palauttavat elämääni voiman ja suunnan. Kasvot palauttavat tarkoituksen ja levon kiireen ja kilpailun keskellä. Kun säännöllisesti katson kohti Kristuksen kasvoja, Jumalan lempeys ja nöyryys vahvistuu sisälläni.
Lopuksi: Taizén veli Stephen kertoi, miten korona romahdutti yhteisön talouden. Tähän ratkaisuksi he perustivat keksitehtaan. Keksejä tehdessä myös yhteisön vanhimmat veljet pystyivät antamaan panoksensa keksejä pussittamalla. He kokivat itsensä tarpeellisiksi.
Tarkoituksen ja elämän syvien arvojen löytämiseksi tarvitsemme yhteisöä. Yhteisön keskellä tarkoitus voi löytyä ja oravanpyörä pysähtyä. Voimme vahvistaa toisissamme syvimpiä arvojamme ja auttaa toisiamme löytämään tarkoitus. Siksi mekin olemme tänään koolla, katselemassa toisiamme ja katselemmassa Kristusta.
70 episoder